Other Categories>Consulting

Improvisaatioteatteri- ja esiintymiskoulutukset

Improvisaatioteatteri- ja esiintymiskoulutukset
  • Listing image

About this service

Tarjoan tilauksesta improvisaatioteatterin työpajoja ja kursseja eri tasoisille ryhmille. Koulutukset voivat olla yhden illan minikursseja, kahden illan kokonaisuuksia tai kokonaisia viikonloppuja. Toteutus sovitaan toiveidenne mukaan turvallisessa, kannustavassa ilmapiirissä.


Kuka kouluttaa?

Olen harrastanut improvisaatioteatteria vuodesta 2016 alkaen. Improtaipaleeni alkoi työväenopiston kursseilla ja vuonna 2019 liityin ensimmäiseen ryhmääni. Samana vuonna osallistuin kolmen hengen kollektiolla Jämpti Ote Etelä-Pohjanmaan Improliigaan sekä vierailin Barcelonassa Big IF -tapahtumassa. Ryhmiä on kertynyt nyt viisi, joista viimeisin on edelleen aktiivinen.

Olen käynyt nyt yli 25 Improkurssilla ja esiintynyt yli 20 keikalla. Olen kokeillut monipuolisesti eri muotoja lyhyistä tekniikoista ja musikaali-improsta aina pitkään, tarinalliseen improvisaatioon. Olen esiintynyt muun muassa lapsille, yliopistoyleisöille, puistossa, valmistujaisissa ja teatterilavoilla.

Vuonna 2023 voitimme ryhmämme kanssa improvisaatiokilpailun. Vuoden 2025 tammikuussa olin mukana perustamassa Riihi-nimistä improklubia, jonka ylläpitäjänä nykyisin toimin. Minulla on myös suoritettuna ammattiopettajan pedagoginen pätevyys.

Servie packages

You can explore ready-made packages created by the expert below. The final price and the content of the work will be agreed upon after getting in touch.

Impron perusasiat from
€140.00

Läsnäoloa, hyväksymistä ja yhteyttä


Tällä kurssilla syvennytään improvisaation keskeisiin periaatteisiin kuten kuunteluun, hyväksymiseen ja yhteistyöhön. Teemoina mm.:


  • Ryhmähenki ja luottamus
  • "Kyllä, ja" -periaate ja torjunnan dynamiikka
  • Rajojen ja läheisyyden tutkiminen kohtauksissa
  • Fyysinen ilmaisu ja tunnetyöskentely


Taso: Perusteet hallitsevat tai palaajat

Kesto: 2,5 h – 10 h

Pitkä impro from
€240.00
Räätälöity kurssi from
€50.00
Tuntipohjainen työ from
€50.00

Service requirements

Matkakorvaukset 0,59 euroa/km (Verohallinto 2025) 1. Maksuehdot: Maksu suoritetaan 14 päivän sisällä laskutuksesta. Viivästyskorko korkolain mukainen. 2. Peruutusehdot: 7+ päivää ennen: Ei veloitusta 3–6 päivää ennen: 10–30 % sovitusta hinnasta Alle 3 päivää ennen: 30–50 % sovitusta hinnasta Samana päivänä: 50–100 % sovitusta hinnasta 3. Aikataulut ja vastuut: Molemmat osapuolet sitoutuvat noudattamaan sovittuja aikatauluja. Jos tilaaja ei toimita tarvittavia dokumentteja / tietoja ajoissa, aikataulu voi siirtyä ja lisätyöstä voidaan veloittaa erikseen tuntihinnan mukaisesti. 4. Salassapito ja tietosuoja: Tiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tietoja ei jaeta kolmansille osapuolille ilman tilaajan suostumusta. 5. Vastuunrajoitus: Konsultointi perustuu tilaajan antamiin tietoihin, eikä palveluntuottaja vastaa mahdollisista virheistä, jotka johtuvat puutteellisista tiedoista. Palveluntarjoaja ei ole vastuussa mahdollisista taloudellisista tai liiketoiminnallisista tappioista, jotka aiheutuvat tuloksista. 6. Seurantapalaverit: Mahdolliset seurantapalaverit (max. 2kpl) sovitaan erikseen ja pidetään 2 kuukauden sisällä.

Talent information
No N
No N
Tauolla
€1K+
Earnings
Finnish, English
80-99 / h
Contracts
Freedomly Code of Conduct
Read here
About Me


Skills & Tools
automations
project_management
data_science
system_architecture
database_management
+11
Interests
Event Planning
Music Composition
Sustainable Living
Running
Theatre

More services from No N