About this service
Olen suunnitellut monia tunnuksia eri toimialojen tuotteille ja palveluille. Ota yhteyttä ja kartoitetaan minkälainen lähestyminen sopisi parhaiten tarpeisiisi.
Servie packages
You can explore ready-made packages created by the expert below. The final price and the content of the work will be agreed upon after getting in touch.
Jokainen projekti hinnoitellaan tapauskohtaisesti lähtökohdat, asiakkaan tavoitteet ja arvioitu ajankäyttö huomioiden. Kun jaamme yhteisen näkemyksen työn sisällöstä, työ käynnistyy asiakkaan hyväksymän kustannusarvion ja aikataulun mukaisesti.
Olen Joona Veijonen, suunnittelija, Art Director ja mukava mies muutenkin.
Olen saanut työskennellä jo yli 20 vuotta inspiroivien asiakkaiden ja työkavereiden kanssa. Matkan varrelle on mahtunut sekä isoja että pieniä projekteja, ja osaavien asiakkaiden kanssa olemme saaneet tunnustusta myös alan kilpailuista. Itselleni kuitenkin suurimmat kananlihat aiheuttaa edelleen sen markkinassa erilaistavan kulman löytäminen, jonka päälle voi rakentaa merkityksellisiä ja inhimillisellä tasolla koskettavia luovia ratkaisuja – kanavaan katsomatta. Uskon, että erilaisista...