1,578 results
Olen kirjoittaja, kirjoittamisen ohjaaja, sisällöntuottaja ja asiakasviestinnän asiantuntija. Työurani aikana olen ehtinyt olemaan mukana monenmoisessa projektissa (pääpaino asiakasviestinnän sisällöntuotannossa) ja niiden kautta kerryttänyt osaamistani. Myös oma Paperinkulmasta yritykseni on opettanut minulle paljon. Olen valmistunut Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineena kirjallisuus ja suorittanut sen jälkeen työelämän rinnalla aikuiskasvatustieteen, viestinnän ja johtamisen opintoja Tuotan erilaisia tilaustyötekstejä asiakkaan tarpeiden mukaan. Palveluihini kuuluvat niin verkkosivutekstit, blogi- ja artikkelitekstit, sisällöntuotantosomeen - mitä vain yrityksesi asiakasviestintä tarvitsee! Olen sielultani tarinan kertoja ja haluan aina teksteilläni kertoa tarinoita, oli tekstini sitten blogikirjoitus, uutiskirje tai runo (kyllä, olen muun kaiken mainion lisäksi myös runoilija). Kun haluat yrityksesi verkkosivujen ja somekanavien tekstien jättävän muistijäljen, ota yhteyttä ja tehdään yhteistyötä. Työni arvoja ovat: - Tehokkaasti ja laadukkaasti! - Luovuus ja idearikkaus - Helposti lähestyttävyys - Asiakasnäkökulma - Yrityksen oman äänen esille tuominen (tehdään rohkeasti yrityksesi näköistä viestintää) - Yhteistyö Käytän Canvaa työssäni visuaalisen materiaalin luomisessa, joten visuaaliset tekstijulkaisut ja infografiikat onnistuvat myös! Ota yhteyttä ja jutellaan lisää! Terveisin Suvi
Visuaalista tekstisisältöä somekanaviin

Kirjallista viestintää verkkosivuille/verkkokauppaan
Hei nimeni on Jani ja työskentelen freelancerina. Vahvuuteni visuaalinen tulkinta sekä pystyn tarjoamaan monipuolista palvelua laajan osaamisen vuoksi. Osaaminen: -Graafinen suunnittelu (Webdesign, taitto, brändäys, logot, illustraatio, digital painting) -Webdesign (WP sivustot) -Video (editointi, post tuotanto) -3D animointi / visualisointi (After effects / Unreal engine / Blender) -Äänituotanto (edit, miksaus / masterointi) Ohjelmat: -Photoshop -InDesign -Illustrator -Premiere -After Effects -Unreal Engine -Blender -Cubase / Wavelab Oli se sitten mainos, yrityksesi uuden ilmeen suunnittelu, uusi logo tai uusi ilme kotisivuille. Painoa varten taitto tiedostot. Näyttävät animoinnit mainosvideoihin tms. 3d visualisointi / virtual worlds. Ota rohkeasti yhteyttä niin tehdään teille juuri se paras ratkaisu.
Graafinen suunnittelu
Valokuvauksesta on kasvanut harrastuksen myötä sivutoiminen työ itselleni. Matkan varrella olen innostunut myös videokuvaamisesta ja -editoinnista. Voin käyttää taitojani mm. sosiaalisen median sisällöntuotantoon yrityksellesi tai ottaa vaikka henkilökuvat tiimistäsi. Opiskelen myyntiä ja markkinointia Turun ammattikorkeakoulussa, joten myös markkinoinnista löytyy osaamista!
Valokuvaus
Moikka! Mun nimi on Petteri Sirviö, ja mä oon perustaja. Olemme pieni digitoimisto, jonka palveluihin kuuluu mm. kotisivujen suunnittelu, toteutus ja ylläpitotyöt, graafinen suunnittelu sekä sisällöntuotanto. Palvelemme asiakkaitamme ympäri Suomen, joten olitpa sitten mistä päin tahansa, me olemme apunasi! Meiltä saat yrityksellesi laadukkaat kotisivut edulliseen hintaan, alkaen 295€ + alv. Meiltä onnistuu minkälaiset kotisivut tahansa, perussivustoista verkkokauppoihin. Olemme toteuttaneet jo useita kymmeniä erilaisia sivustoja hyvällä menestyksellä. Tarvitsit sitten millaiset sivut kotisivut tahansa, me hoidamme homman! Voit ottaa meihin myös suoraan yhteyttä!
Kotisivut yritykselle
Digimarkkinointiyrittäjä ja valmentaja, digimarkkinointitoimisto Somenatiivin perustaja. Olen toiminut digimarkkinoinnin parissa vuodesta 2010 asti. Pystyn parhaiten auttamaan maksetussa somemainonnassa, liidien generoinnissa, markkinointistrategiassa ja myyntifunneleissa. Yhteensä olen julkaissut tuhansia somemainoksia ja tuottanut asiakkailleni +3.5m€. Pystyn todennäköisesti auttamaan teitäkin!
Clickfunnels -myyntifunneli
Did you know that we can find a suitable expert for you?
Publish an open job posting and easily receive applications from qualified professionals for the position.