1,573 results
Hei! Olen Janita, digimarkkinoinnin konsultti. Olen tehnyt digimarkkinointia jo vuodesta 2016 asti: noin 6 vuotta markkinointitoimistoissa kymmenien asiakkuuksien parissa ja lähes 2 vuotta täysipäiväisenä yrittäjänä. Urani aikana työtehtäviini on kuulunut monenlaista markkinoinnin tekemistä aina pk-yritysten sisältömarkkinoinnin suunnittelusta ja toteutuksesta suuryritysten maksetun mainonnan hallinnointiin. Autan yrityksiä kasvattamaan liiketoimintaa digitaalisen markkinoinnin avulla. Rakennan digimarkkinoinnin strategioita, konsultoin, mentoroin ja toteutan digimarkkinointia käytännössä. Erikoisosaamistani on maksettu somemainonta, joka on ollut matkassa mukana koko kahdeksan vuotisen urani, mutta ymmärrystä ja osaamista löytyy myös monelta muulta osa-alueelta, kuten: Sisältömarkkinointi, Hakusanamainonta, Hakukoneoptimointi, Google Analytics, Sähköpostimarkkinointi.
Tuloksellista somemainontaa
Copywriting, sisällöntuotanto, somemarkkinointi ja hakukoneoptimointi samalta tekijältä. Kuvasisältöjä unohtamatta! Olen kirjoittanut ja valokuvannut paljon niin vapaa-ajallani kuin työelämässä. Jakaisin mielelläni osaamistani juuri sinun tarpeisiisi. Koko kirjoitus- ja kuvausprosessi on yleensä minulle varsin luontevaa, joten saan myös valmista aikaiseksi nopeasti. Kokemusta minulle on kertynyt yli 15 vuoden ajalta eri aloilta. Olen enimmäkseen toiminut retail-sektorilla niin suurien kauppaketjujen kuin pienten kivijalkamyymälöiden tai verkkokauppojen kanssa. Olen ylläpitänyt somekanavia, tuottanut niin kuva- kuin tekstisisältöjä, tehnyt maksettua markkinointia somekanavissa (IG ja Facebook), kirjoittanut blogi- ja tuotetekstejä sekä uutiskirjeitä. Tällä hetkellä olen tehnyt paljon monipuolisia markkinointitöitä toiminimiyrittäjänä. Olen erityisesti kirjoittanut seo-optimoituja artikkeleita verkkokauppojen käyttöön, kuten blogiartikkeleita, brändiesittelyitä ja laskeutumissivuja. Tämän lisäksi somemarkkinointi (orgaaninen + maksettu), valokuvat ja lyhytvideot ovat osa arkeani. Monipuolinen kokemukseni myynnistä, markkinoinnista ja hankintatehtävistä auttaa minua hahmottamaan kokonaisuuksia sekä katsomaan asioita eri näkökulmista. Tuotesektorit ja alat, jotka ovat tulleet minulle vuosien varrella tutuksi ovat: kodin elektroniikka, viihde-elektroniikka, tietotekniikka, sisustaminen, rakentaminen, ruoka ja juoma, rekrytointi ja freelancerina toimiminen. Yllä olevien alueiden lisäksi olen aina innokas oppimaan uutta. Ole rohkeasti siis yhteydessä! ps. I have worked several years in English. I can produce effectively text both in Finnish and in English. I am also more than happy to create translations for your various needs.
Tuotekuvaus
Luova ja tehokas kynäniekka etsii kiinnostavia uusia asiakkuuksia! Olen kokenut sisältöspesialisti ja työskentelen laajasti eri alojen asiakkaiden kanssa tekstisisältöjen parissa. Taustaltani olen markkinoinnin tradenomi ja olen työskennellyt valmistumisestani lähtien, vuodesta 2018 markkinoinnin ja sisällöntuotannon tehtävissä. Ydinosaamistani ovat verkkosivujen tekstisisällöt, myyntiä ja markkinointia tukevat sisällöt sekä asiakas- tai asiantuntijatarinat haastatteluiden pohjalta. Sukellan sujuvasti kohderyhmän mielenmaisemaan, puhutellen juuri heitä ja vangiten kiinnostuksen: tekstejäni luetaankin usein verkkosivuilla suhteellisen pitkään. Osallistun mielelläni sisältöjen ideointiin ja suunnitteluun - kokemukseni kautta olen kerryttänyt näkemystä siitä, millaiset sisällöt puhuttelevat eri kohderyhmiä. Tuotan luontevasti tekstisisältöjä eri tarkoituksiin, esimerkiksi: myyntiä tukevia sisältöjä, joiden iskevät CTA:t ohjaavat ostamaan, asiakasta suoraviivaisesti neuvovia oppaita ja asiakasviestejä, syväluotaavia esittelyitä organisaation avainhenkilöistä, napakoita palvelukuvauksia monimutkaisistakin kokonaisuuksista, mukaansatempaavia bränditarinoita.. Kirjoitan sujuvasti suomeksi ja englanniksi, ottaen nopeasti haltuun asiakkaani toimialan ammattitermistön ja toivotun tyylin. Minulla ovat hallussa yleisimmät verkkosivualustat. Hakukoneoptimointi sisällöntuotannossa on minulle tuttu juttu.
SEO-artikkeli parantamaan hakukonenäkyvyyttä
Olen kokenut NoCode- ja LowCode-asiantuntija, joka tarjoaa monipuolisia IT-palveluita. Hallitsen laajan valikoiman työkaluja, kuten Airtable, Make, Zapier, Adalo, Xano ja Webflow. Hallitsen myös sovellusten väliset integraatiot API rajapintoja hyödyntäen. Olen työskennellyt useissa suurissa IT-yrityksissä konsulttina ja toimin myös teknisenä projektipäällikkönä. Kattavan osaamiseni ja kokemukseni ansiosta pystyn auttamaan asiakkaitani toteuttamaan vaativiakin projekteja kustannustehokkaasti. Ota yhteyttä, niin keskustellaan siitä, miten voin auttaa juuri Teitä.
Mobiilisovellus kuukaudessa
Hi! My name is Aleksi and I am a 28 year old digital marketing consultant from Pori, Finland. At my day job, I work as a Digital Marketing Manager at a globally operating digital growth agency, working with global, publicly-listed portfolio of clients. My day-to-day operations contain digital marketing campaign planning, implementation, reporting and consultancy, as well as data jobs, competitor and landscape analysis, consultancy etc. With one of my clients, we are nominated at the Global Social Media Awards in 2024! In the meantime, I also offer freelance services to smaller companies through my own business. My main expertise areas are LinkedIn Ads, Meta Ads, Google Ads, Google Analytics, lead generation, project management and website/SEO tasks. I've also been involved in marketing automation, and lead process projects. I am certified in LinkedIn Ads, Google Ads, Google Analytics and SEMRush and also hold an AI for Business certification from GrowthTribe. I have been described by my clients as precise, competent and flexible and have been recommended by most of our clients. Looking forward to hearing from you and being able to help with your digital marketing projects!
Hakukonemarkkinoinnin käynnistäminen ja/tai ylläpito
Olen kokenut 3D artisti ja videoiden tekijä. Käytän työssäni Blenderiä ja Adobe CC suitea (Photoshop, illustrator, After Effects Substance painter jne.). Ota rohkeasti yhteyttä jos sinulla on kysyttävää osaamisestani. Pystyt tilaamaan kauttani esimerkiksi: Tilamallinnuksen esim. asunnosta, Tuotteen 3D mallinnuksen ja renderöinnin, Mainoksia, Animaation tuotteen valmistusprosessista, Robotiikka animaatioita, Hahmoanimaatioita, Konseptikuvitusta, Täysin uuden tuotteen suunnitteluapua. ... Ja paljon muuta' Mikäli jotain haluamaasi palvelua ei näy listauksessa, niin olethan yhteydessä ja tsekataan voinko toimittaa.
3D Animointi ja mallinnus
Etsitkö tarinasi sanoittajaa, brändisi kuvittajaa tai mainontasi kirkastajaa? Olen markkinoinnin ammattilainen ja työskentelen päätoimisesti b2b markkinointisuunnittelijana Suomen suurimmassa asumisen kohderyhmämediassa.
Päätyöni ohella toimin graafisena suunnittelijana, sisällöntuottajana, taidemaalarina sekä laulajana. Koulutukseltani olen liiketalouden tradenomi (Bachelor of Business Administration) sekä graafinen suunnittelija. Olen suorittanut tradenomin tutkintoni englanniksi ja pystyn tuottamaan sisältöä helposti myös englannin kielellä.
- Tuotan sisältöä brändisi mukaisella puhetyylillä niin verkkosivuille, blogitekteihin, asiantuntija-kirjoituksiin tai vaikka referenssitarinoihin. Jos haluat, etsin sisällön ja brändisi mukaisia kuvituksia tekstin yhteyteen.
- Suunnittelen yrityksellesi brändi-ilmeen (värit, kuvamaailma, fontit) ja logon. Voin myös auttaa verkkosivujesi ilmeen suunnittelussa. WordPress Elementor on minulle tuttu työkalu, jonka avulla olen tehnyt tyylikkäitä ja toimivia verkkosivuja.
- Luon huomiota herättäviä digi- tai printtimainoksia ja tarvittaessa mietin mainosten sisällön ajatustesi pohjalta.
- Maalaan erittäin mielelläni toimistosi seinälle takuulla uniikkia taidetta toiveitasi mukaillen.
- Tulen tilaisuuteesi laulamaan kitaristin säestämänä. Meillä on kokemusta on niin isoista lavoista kuin yksityistilaisuuksista. Mukana tulee PA-laitteet ja värivalot.
Hyppään innolla uusiin projekteihin ja asioiden hoitaminen ammattitaidolla on minulle kunnia-asia.
Annan mielelläni lisää tietoja ja toimitan referenssejä kaikista töistäni, joten ollaan yhteydessä!
Brändi-ilme ja logo
Moikka! Olen Miia, digisisältöihin erikoistunut yrittäjä/freelancer. Osaamiseni painottuu copywritingiin ja sisällöntuotantoon. Sinun toiveenasi voi olla esimerkiksi myynnin kasvattaminen, tunnettuuden lisääminen, yleisön innostaminen tai vaikuttava tarinankerronta. Minä voin auttaa luomalla sisällöt, jotka saavat lukijat toimimaan halutulla tavalla. Autan sinua mielelläni: Kasvattamaan myyntiä toimivalla copylla, Erottumaan kilpailijoista innostavilla teksteillä, Kertomaan tarinasi mieleenpainuvasti, Lisäämään tunnettuutta sisällöntuotannolla, Ylläpitämään sosiaalisen median tilejäsi, Parantamaan näkyvyyttä SEO-sisällöillä, Käännöstöissä suomi-englanti-suomi. Olen työskennellyt niin yksinyrittäjien, mainostoimistojen ja kansainvälisten brändien kanssa. Intohimoni on auttaa hyvää tekeviä yrityksiä vaikuttamaan digimaailmassa – sana kerrallaan. Ideoin ja kirjoitan sinulle laadukkaat tekstit tai viimeistelen jo syntyneet sisällöt. Kysy lisää, jos haluat säästää omaa aikaasi tilaamalla julkaisuvalmiit tekstit kotisivuille, uutiskirjeisiin, blogiin, mainoksiin tai sosiaaliseen mediaan. Olisi mukava jutella pian lisää! :) - Miia
Copywriting & sisällöntuotanto
Did you know that we can find a suitable expert for you?
Publish an open job posting and easily receive applications from qualified professionals for the position.