1,611 results
Olen kunnianhimoinen ja luovasta työstä innostuva tehopakkaus, joka nauttii ihmisten kanssa työskentelystä sekä yhteistyön hedelmien kasvattamisesta vastuullisella otteella. Olen sosiaalinen, innokas ja luova, mutta myös äärimmäisen hyvä kuuntelemaan ja ottamaan vastaan toiveita tai kehitysideoita asiakkailta tai kumppaneilta. Pidän siitä, että voin työskennellä ja tehdä päätöksiä vapaasti sekä itsenäisesti. Tiedän myös, että vapaus lisää vastuuta ja tuo vastuu on oltava valmis kantamaan. Tämä sopii minulle hyvin ja teen työni aina niin, että voin seistä sen takana ja kantaa vastuun valinnoistani sekä tuloksesta. Taloushallinnon parissa työskentely on myös auttanut ymmärtämään mm. tulosvastuullisuutta työskentelyssä. Tiedostan, ettei kukaan meistä ole täydellinen. En koe olevani sitä siis itsekään. Tämän vuoksi olenkin valmis ottamaan vastaan vinkkejä tai apua ja kehitysideoita niin esihenkilöiltä, asiakkailta kuin tiimitovereiltanikin. Siitäkin huolimatta, että teen parhaani ja voin rehellisesti seistä työni takana, olen aina halukas kehittämään itseäni. Mielestäni koskaan ei voi tulla täysin valmiiksi. Pidän tätä eteenpäin vievänä ajatuksena niin minulle yksilönä kuin myös yritykselle, jossa työskentelen. Tiimipelaajana olen vahva ja muut huomioon ottava tekijä. Otan tiimissä helposti vetovastuun ja teen kaikkeni, jotta tiimi yhdessä voisi onnistua parhaalla tavalla. Olen hyvä ihmistuntija ja tiimityössä hyödynnän mielelläni tätä ominaisuutta. Löydän tiimin jäsenten yksilölliset vahvuudet ja kannustan jokaista hyödyntämään omia vahvuuksiaan sekä toimimaan tehtävissään niiden mukaan. Mielestäni tiimi toimii parhaiten silloin kun jokainen saa mahdollisuuden omien vahvuuksien hyödyntämiseen yhteisen maalin saavuttamiseksi. Markkinointiviestinnän ja erityisesti digimarkkinoinnin parissa työskentely on ollut minulle mielekästä sekä mukavan haastavaa. Pidän siitä, kun pääsen luomaan yritykselle oman äänensävyn ja tuottamaan viestintää sen mukaisesti auttaen yritystä eteenpäin. Vaikka olenkin heittäytyvä persoona, osaan luoda suunnitelmia sekä toimia niiden mukaisesti. Viimeisin suuri työni on ollut luoda markkinointistrategia kasvavalle monikansalliselle yritykselle. Keväällä käymäni Jyväskylän yliopiston koulutukset vastuullisuudesta sekä hiilijalanjäljen laskennasta auttoivat minua perehtymään lisää vastuullisuusasioihin ja kestävään kehitykseen. Nämä molemmat seikat ovat minulle hyvin lähellä sydäntä ja toivonkin voivani tulevaisuudessa työskennellä tavalla tai toisella erityisesti vastuullisuuteen liittyvien teemojen parissa auttaen myös työnantajaani kehittymään sen parissa.
Markkinointistrategia
Vahvuuteni on tuottaa mielenkiintoista ja laadukasta sisältöä, joka pysäyttää somea selaavan henkilön. Olen tehnyt sisällöntuotantoa ja somen managerointia yrityksille jo useamman vuoden ajan ja tiedän miten tuottaa visuaalisesti hienoa sisältöä, joka houkuttelee asiakkaita. Valokuvien lisäksi lyhytvideoiden suosion kasvaessa olen myös päässyt kuvaamaan somessa menestyneitä lyhytvideoita. Tuotan asiakkailleni yrityksen brändinmukaisesti sisältöä ja sisällöntuotannon tarkoituksena on aina tehostaa brändimielikuvaa sekä luoda tunnettuutta somessa. Ennen aloittamista teen mielelläni asiakkaan kanssa aina suunnitelman ja kuuntelen asiakkaan tavoitteita mitä halutaan saavuttaa. Tutuimmat somealustat minulle ovat Instagram, Facebook sekä TikTok.
Videoiden editointi
Tarjoan ainutlaatuista ja asiantuntevaa assaripalvelua sekä osaavia apukäsiä somemarkkinointiin. Missioni on madaltaa kynnystä ulkoistamiseen helppojen ja joustavien palveluideni avulla. Haluan auttaa yrittäjiä keskittymään mielekkääseen ja liiketoimintaa kasvattavaan tekemiseen. Vankkaa osaamista toimialasta riippumatta Osaamiseni soveltuu monille eri toimialoille. Olen toiminut monipuolisissa asiakaspalvelutehtävissä ja myynnin tuessa mm. puuteollisuuden ja tehdasautomaation parissa. Esimieskokemukseni ansiosta pystyn hoitamaan myös rekrytointeja ja muita avustavia HR-tehtäviä. Yrittäjänä olen päässyt tekemään yhteistyötä mm. yhdistysten, verkkovalmentajien, konsulttien sekä monien palvelualan yritysten kanssa. Pystyn tuottamaan monipuolista somesisältöä huomioiden ihanneasiakkaasi tarpeet sekä yrityksesi äänen ja brändi-ilmeen. Kehitän osaamistani säännöllisesti ja tällä hetkellä onkin meneillään digimarkkinoinnin syventävät opinnot. Alustoista tutuimmat ovat Instagram, Facebook, LinkedIn, Pinterest ja TikTok. Iloista tekemisen meininkiä Kanssani hommat hoituu tehokkaasti ilman peukaloiden pyörittelyä. Tämä hymy ei hyydy tiukoissakaan tilanteissa ja usko pois, niitäkin on matkan varrella ollut.
Virtuaaliassistentti
Olen työskennellyt media-alalla vuodesta 2008 lähtien ja yrittäjänä vuodesta 2016 eteenpäin. Pääpaino on videotuotannoissa, mutta teen myös valokuvausta ja grafiikka-animaatioita. Asiakkaitani ovat olleet sekä isot globaalit yritykset kuten Valmet, Metso, Epson, RedBull että myös tuotantoyhtiöt kuten YLE, FOX News, Fremantle, MediaWan jne. TV-tuotannot joissa olen ollut mukana: Farmi, Suomen Huutokauppakeisari, Grand Designs Suomi, Maajussille Morsian, Pomo Piilossa Suomi, Tankkaustarinat sekä myös yksi lastenohjelmakin on tullut kuvattua Pikku Kakkoselle. Näiden lisäksi asiakkaina myös paljon PK-yrityksiä ja yksityishenkilöitäkin. Ota rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan juuri sulle sopiva kokonaisuus tarpeittesi mukaan :)
Drone ilmakuvaus
IN ENGLISH BELOW 👇 🇫🇮 Hola! Olen Annsofie, brändisuunnitteluun erikoistunut luova markkinointikumppani, joka on omistautunut auttamaan yrityksiä löytämään oman äänensä ja visuaalisen ilmeensä markkinoiden valtameressä. 🌊 Palveluihini kuuluvat: brändisuunnittelu, markkinointimateriaalien suunnittelu, somemarkkinointi, graafinen suunnittelu, verkkosivujen suunnittelu. Moderni digitaalinen läsnäolo on olennainen osa yrityksen ja brändin menestystä. Yhdistän työssäni luovuuden ja strategisen ajattelun tuottaakseni brändikonsepteja, jotka eivät ainoastaan erotu massasta, vaan myös sykähdyttävät ja vetoavat tunteisiin. Luon brändeille visuaalisia identiteettejä, joissa heijastuu yrityksen ydinarvot ja tarina. Markkinointiviestinnän lisäksi sosiaalialan kokemus ehdoton etu, joka erottaa minut muista brändisuunnittelijoista. Ymmärrän syvällisesti ihmismieltä ja käyttäytymistä, ja pystyn luomaan tarinoita, jotka puhuttelevat tunnetasolla. Tiedän, mikä saa sydämet sykkimään ja miten tuoda brändisi esiin tavalla, joka resonoi kohderyhmäsi kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä niin luodaan yhdessä brändi, joka jättää jäljen ihmisten sydämiin ja mieliin. 🌟 🇬🇧 Hola! I'm Annsofie, a creative marketing partner specializing in brand design, dedicated to helping businesses find their voice and visual identity in the vast ocean of modern market. 🌊 My services include: Brand design, Marketing material design, Social media marketing, Graphic design, Website design. Modern digital presence is an essential part of a brand's success. In my work, I combine creativity and strategic thinking to produce brand concepts that not only stand out but also evoke emotions. I create visual identities that reflect a company's core values and story. In addition to marketing communications, my background in social work sets me apart from other brand designers. I deeply understand the human mind and behavior, enabling me to craft stories that resonate on an emotional level. I know what makes the hearts of the people beat and how to present your brand in a way that connects with your target audience. Reach out and let's create a brand that leaves a lasting impression. 🌟"
Uniikki logo / Unique logo
Hei, olen Taru, teen puolisoni Niklaksen kanssa lapista käsin kaikkea visuaalista niin konseptoinnista tuotantoon. Sijatsemme Äkäslompolossa, mutta paltsut ja lähes kaikki muukin hoituu nykyään helposti etänä - toki tulemme myös tarpeen vaatiessa paikan päälle. Meitä on kaksi, molemmat designereita, joten saatte kaksi mielipidettä ja tarvittaessa toki myös kahdet apukädet käyttöönne yhtäaikaa. Juttuun pääsette suoraan kanssamme ilman ylimääräisiä välikäsiä. Meillä on lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus erilaisten brändien ja projektien parissa työskentelystä ja työpäivistämme suuri osa kuluukin erilaisten ilmeprojektien parissa. Teemme kuitenkin enemmän kuin mielellämme myös pienempiä hommia, esimerkiksi pakkaukset ja kuvitukset ovat lähellä sydäntämme. Teemme mielellämme myös erilaisia taittoja aina flaijereita, esitteisiin tai pidempiin vuosikertomuksiin. Projektin voi huoletta pudottaa pöydällemme, tiedämme kuinka homma toimii ja mikä näyttää hyvälle. Suunnittelemme ja toteutamme tarvittavat materiaalit yhteistyössä kanssanne ja lopputulos on varmasti laadukas ja mieleinen. Sekä printti- että digimaailma on meille tuttua. Adoben ohjelmat ovat meillä päivittäisessä käytössä, Figmaa käytämme paljon digitaalisten materiaalien kanssa, Canva ja Microsoftin ohjelmat onnistuu myös. Kamera pysyy kädessämme ja meillä on kevyt kuvauskalusto itsellämme. Kevyet animaatiot onnistuvat myös. Lisäksi olemme verrattain nopeita hommissamme, joten valmista tulee sukkelammin kuin usein osaa odottaakaan. Teemme töitä hyvin monenlaisille asiakkaille aina pienistä startupeista isoille toimijoille. Olemme tehneet projekteja mm. seuraaville asiakkaille: Hooli Stevedoring, Himan Hitit ja muut Hanna Himangan brändit, Jungle Juice Bar, Pirkka, Pure Natural, Hartwall, Ylläs Ski Resort, Samsung.
Yritysilmeen suunnittelu
Sytytän ideat henkiin, mahdollistan kasvun, avaan uusia ovia ja innovoin vahvaa brändiä uudelle alulle. Laadukkaat, SEO-optimoidut ja brändätyt (WordPress) verkkosivustot ovat intohimoni. Haluan olla osa asiakkaiden kasvutarinaa. Olen menestyksekkäästi etätyötä yli kymmenen vuotta tehnyt konkari. Teen WordPress kotisivuprojektit nopeasti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. WordPress sivuja olen tehnyt asiakkailleni jo usean vuoden ajan. Asiakkaitani ovat kuluttajat, yhdistykset, seurat ja yritykset, jotka tarvitsevat kotisivut. Tarjoan myös sisällöntuotannon palveluita, jotka säästävät yrittäjän aikaa olennaiseen. Teen tarvittaessa nettisivuille luovaa, innostavaa ja myyntiä sekä näkyvyyttä lisäävää tekstiä ja visuaalista sisältöä. Palvelupakettiin kuuluvat myös kotisivujen analysointi, päivittäminen ja ylläpito. Nopeat WordPress nettisivut | Yhteydenottolomake | SEO & SEM | Helppo editoida | SSL-suojattu | Verkkokauppa | Laskeutumissivut | Blogi | Sosiaalinen media | Google työkalut What you will get? Sitä saa mitä tilaa ja vähän enemmän! * Responsiiviset sivut, toimii jokaisella näytöllä * Brändätty teema * Yhteydenottolomake ja kartta * SEO ja SEM optimoidut * Verkkokauppa maksutoiminnoilla * Integroitu sosiaalisen median kanssa * Lisäosien asennus ja käyttöönotto * Sivuston nopeusanalyysi ja optimointi * Elementor-sivustonrakentaja * 100 % tyytyväisyystakuu * Valmiiden WordPress sivujen analysointi ja päivittäminen sekä ylläpito Let's do it together! Miksi valita minut? * Ammattilaisen tekemät sivut * Helppo, joustava ja nopea asiakaspalvelu * 100 % tyytyväisyystakuu Jutellaan tarpeistasi ennen tilausta ja näin saat juuri sinulle räätälöidyn paketin. Lets rock it together! --- I ignite ideas to life, enable growth, open new doors and innovate a strong brand for a new beginning. High-quality, SEO-optimized and branded (WordPress) websites are my passion. I want to be able to represent my customers products and services in a new style and to enter into strong long-term deals between partners. I do strong content production for various social media channels, and in this way I also strengthen my customers brand. Fast WordPress Website | Contact Form | SEO and SEM | Easy to edit | SSL | E-Commerce | Landing Page | Blog | Google Tools | Social Media What you will get? * Mobiles, tablets and desktop Responsive * Branding Theme * Contact Form and Map * SEO and SEM optimized * E-commerce with payment * Social Media Integration * Plugins installation and configuration * Speed analytics and optimized * Page builders (Elementor) * 100 % full refund if not satisfied Let's do it together! Why choose me? * Professional Work * Easy and fast communicate to me * 100 % money back guarantee Please discuss your requirements before placing the order. It all starts with you contacting me. Lets rock it together!
Nettisivut
Did you know that we can find a suitable expert for you?
Publish an open job posting and easily receive applications from qualified professionals for the position.