1,611 results
Yhdessä olemme enemmän! Olen perustanut ensimmäisen yritykseni vuonna 2002 ja yrittäjyyden vahvalla tiellä jatkan edelleenkin. Olen kokenut yrittäjyyden polullani niin ruusuilla tanssimiset, kuin sen mitä on upota kaulaa myöden suohon. Joku kumma vimma on aina löytynyt selviytymiseen ja rohkeus toteuttaa liiketoimintaa uusilla ideoilla. Tähän olen saanut tukea juuri toisilta yrittäjiltä. Tässä yksi syy miksi mm. kuulun Suomen Yrittäjiin. Teen yhteistyötä myös yrittäjänä toimivan aviomieheni kanssa. Uusien yrittäjien ja jo yrittäjänä olevien sparraaminen on intohimoni. Erityisenä vahvuutena minulla on taito löytää yrittäjille sopivat digimarkkinoinnin työkalut ja tehokkaat viestintä-/myyntikanavat sekä nostaa brändääminen uudelle tasolle. Innovatiivisena myynnin ja somemarkkinoinnin osaajana haluan antaa tukeni, jotta saat nostettua yritystoimintasi lentoon! Tarjoan konsultointi, valmennus ja sparraus palveluita yrittäjiksi aikoville tai jo yrittäjinä oleville. Tuen myös yritysasiakkaideni liiketoimintaa virtuaaliassaripalveluiden avulla. Olen vahvasti mukana erilaissa valmennustiimeissä yritysmentorina ja kouluttajana. Lisäksi buustaan myös uusien tuotteiden/palveluiden lanseeraamisia, markkina- tai kilpailija-analyysien ja markkinointisuunnitelmien laatimisia sekä avustan esimerkiksi integroitumisessa uudelle alueelle Suomessa tai ulkomailla. Lisäksi palveluihini kuuluvat: - Yritysvalmennukset yrittäjille tai yrittäjiksi haluaville sekä ryhmä- ja yksilösparraukset. - Yritys- ja liiketoiminnan konsultoinnit. - Hankerahoitukset sekä kehityshankkeiden projektijohtaminen. - Wordpress kotisivujen tekeminen. - Virtuaaliassaripalvelut ja muut etähallintopalvelut. Ota rohkeasti yhteyttä, jos koet minulla olevan sinulle jotain annettavaa! Let’s do it together!
Some- ja sisällöntuotanto
Rekrytointiasiantuntija - copywriter - yritysten somemarkkinointi - tuotekuvat - blogitekstit - verkkosivujen sisällöntuotanto - sisustussuunnittelu - SEO optimointi - digimarkkinointi Yli kuuden vuoden somemarkkinointi kokemuksella luon yrityksellenne mehukkaat markkinointitekstit, räpsin laadukkaat tuotekuvat ja tuotan asiantuntevia blogitekstejä. Teen mielelläni myös pidempiaikaisia projekteja. Kulttuurit, uudet kokemukset ja estetiikka kiehtovat minua. Päivisin työskentelen johtotehtävissä, iltaisin teen luovan alan töitä yrittäjänä. Olen sisustussuunnittelija, markkinointiasiantuntija ja opiskelen jatkuvasti lisää luovan alan tehtäväkentästä. Mielelläni otan vastaan myös uusia haasteita ja kehitän näin omaakin osaamista eteenpäin.Laita viestiä niin jutellaan lisää!
UGC sisällöntuottaja Instagram/ blogi
Sisällöntuotannon ja digimarkkinoinnin moniosaaja Osaamiseeni kuuluu: ▪️Strateginen sisällöntuotanto sosiaalisen median kanaviin (Ig, Fb & Li) - sis. sisältökalenterin ja tulosten analysoimisen ▪️Copywriting (Uutiskirjeet, artikkelit ja blogitekstit) ▪️Sähköpostimarkkinointi (ActiveCampaign, Kajabi, Zenler) - sisältäen automaatiot ja kampanjat ▪️Sisällöntuotanto suomeksi ja englanniksi Alustat ja ohjelmat: ▪️Instagram, Facebook ja LinkedIn ▪️Canva ▪️Office365 ▪️ActiveCampaign ▪️Kajabi ▪️Zenler ▪️Manychat ▪️Waalaxy ▪️Notion ▪️GoHighLevel ▪️ChatGPT
Sisällöntuotanto ja digimarkkinointi
Olen viestinnän kandidaatti ja kevytyrittäjä. Tarjoan digitaalista markkinointia, sisällöntuotantoa, tekstin tuotantoa sekä visuaalisen viestinnän palveluita. Tunnen eri sosiaalisen median alustat ja olen perillä tämän hetken trendeistä. Opiskelujen ohella harrastan luovaa kirjoittamista, valokuvausta sekä visuaalista taidetta, niin digitaalista kuin perinteistä. Olen asunut niin Englannissa kuin Espanjassa, joissa olen molemmissa päässyt kehittämään kielitaitoani. Kielitaito: Suomi (Äidinkieli), Englanti (C2, Sujuva), Espanja (B1, Perus kielitaito), Ruotsi (A2, Kehittyvä).
Käännöstyöt, oikoluku sekä tekstitykset Suomi-Englanti
Moikka! Olen Kreetta, Helsingin alueella valokuvaajana toimiva parikymppinen nuori nainen. Muutama vuosi sitten rakas harrastukseni ja intohimoni muuttui työkseni, kun aloin tekemään valokuvauskeikkoja kevytyrittäjänä. Rakastan työskennellä tilanteissa, joissa joudun haastamaan itseäni! Minulta löytyy monipuolista kokemusta monista erilaisista kuvauksista; erityisesti valmistujais-, yritys-, luonto- ja tuotekuvaukset ovat tulleet tutuksi vuosien aikana. Vahvuuteni on ehdottomasti luonnonvalossa ja luonnon läheisyydessä kuvaaminen. Tyylini saakin inspiraationsa luonnosta - maanläheinen, hillitty värimaailma ja auringon valon kanssa leikittely kiteyttävät hyvin kuvaustyylini. Riippumatta siitä kuvaanko luontoa, ihmisiä tai tuotteita, haen kuviin aina tasapainoa jolla vangita kuva ja sen aihe.
TUOTEKUVAUS / BRÄNDIKUVAUS / YRITYSKUVAUS
Tarvitsetko apua digimarkkinoinnissa tai sisällöntuotannossa? Toimin digimarkkinointiyrittäjänä ja tärkeimpiä palveluitani ovat: sisällöntuotanto, Google-mainonta, hakukoneoptimointi, sosiaalisen median palvelut, sähköpostimarkkinointi.. Olen työskennellyt digimarkkinoinnin parissa vuodesta 2016 lähtien, aluksi palkkatöissä eri toimialoilla (mm. oppilaitosmaailmassa, IT-alalla, ulkoilu- ja retkeilyalalla sekä muodin ja sisustuksen parissa) ja sen jälkeen yrittäjänä vuodesta 2020 lähtien. Palvelen tällä hetkellä hyvin monipuolisesti eri kokoisia yrityksiä hyvinkin erilaisilta toimialoilta ympäri Suomen. Voisinko olla avuksi sinun yrityksesi markkinointi- tai sisällöntuotantotehtävissä?
Sosiaalinen media
Tarvitsetko apua digimarkkinoinnissa tai sisällöntuotannossa? Toimin digimarkkinointiyrittäjänä ja tärkeimpiä palveluitani ovat: sisällöntuotanto, Google-mainonta, hakukoneoptimointi, sosiaalisen median palvelut, sähköpostimarkkinointi.. Olen työskennellyt digimarkkinoinnin parissa vuodesta 2016 lähtien, aluksi palkkatöissä eri toimialoilla (mm. oppilaitosmaailmassa, IT-alalla, ulkoilu- ja retkeilyalalla sekä muodin ja sisustuksen parissa) ja sen jälkeen yrittäjänä vuodesta 2020 lähtien. Palvelen tällä hetkellä hyvin monipuolisesti eri kokoisia yrityksiä hyvinkin erilaisilta toimialoilta ympäri Suomen. Voisinko olla avuksi sinun yrityksesi markkinointi- tai sisällöntuotantotehtävissä?
Sisällöntuotanto
Tehokas ja itsenäinen markkinoinnin moniosaaja ja graafikko, jonka kanssa on mutkatonta tehdä töitä. 10+ vuoden kokemus B2B- ja B2C-aloilta, mukaan lukien elintarvike-, kosmetiikka-, hyvinvointi-, koulutusvienti-, rahoitus-, yrityskonsultointi-, HR-, IT- ja kulttuurialat. Olen asunut 10 vuotta Irlannissa, joten englanninkielentaitoni on erinomainen. Vahvinta osaamisalaani: Markkinoinnin strategia ja budjetointi Markkinoinnin vuosikello Vaikuttajayhteistöiden koordinointi PR-koordinointi Tapahtumien järjestäminen Sisällöntuottaminen Verkkosivusisällöt ja kaupallisen tekstin tuottaminen Sosiaalinen media Uutiskirjeet Graafinen suunnittelu
Asiakastarinat / Case studies
Did you know that we can find a suitable expert for you?
Publish an open job posting and easily receive applications from qualified professionals for the position.